התחל במצב לא מקוון עם האפליקציה Player FM !
#45. Kansainväliset asiantuntijat Suomessa
Manage episode 385077395 series 3464909
Jaksossa puhutaan kansainvälisten asiantuntijoiden työllistymis- ja työskentelyolosuhteista Suomessa. Vuoteen 2023 mennessä Suomessa on 900 000 täyttämätöntä työpaikkaa. Samaan aikaan meidän on vaikea houkutella kansainvälisiä osaajia Suomeen ja hallituksen ulkomaalaispolitiikka tekee paikoilleen asettumisesta entistäkin hankalampaa. Suomesta arvostetaan perheen ja työn yhteensovittamisen helppoutta, päivähoitoa ja julkisia palveluita, turvallisuutta ja sen nuorille mahdollistamaa liikkumisen vapautta. Vastapuolena uralla eteneminen ja työllistyminen on Suomea puhumattomille hankalaa tai lähes mahdotonta, vaihtoehtojen vähyys ajaa huippuasiantuntijat harkitsemaan maastamuuttoa. Jaksossa asiantuntijat The Shortcutin toimitusjohtaja Annukka Mickelsson ja DEI-konsultti Kamilla Sultanova sekä Sonja Hyrynsalmi, LUT-korkeakoulusta kertovat pysäyttäviä faktoja ulkomaalaistaustaisten asiantuntijoiden arjesta Suomessa. Studiossa Ulla Jones, Liisa Holma ja Minna Ruusuvuori jakavat omakohtaisia kokemuksia ja miettivät mitä asialle voisi tehdä. Löydät Lähtijät myös myös: www.lahtijat.fi Spotify: https://open.spotify.com/show/4Ye06fDgUSBH2rUFxzSIPa?si=5bw2C2pLTPyT8JfTOgGygg Apple podcasts: https://podcasts.apple.com/fi/podcast/l%C3%A4htij%C3%A4t/id1609587555 Instagram: https://instagram.com/lahtijat?igshid=YmMyMTA2M2Y= LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/l%C3%A4htij%C3%A4t/ Meille voit antaa palautetta lahtijat@lahtijat.fi Lähtijöiden tuotannosta vastaa huikea Illegal Vision.
81 פרקים

כל הפרקים
×ברוכים הבאים אל Player FM!
Player FM סורק את האינטרנט עבור פודקאסטים באיכות גבוהה בשבילכם כדי שתהנו מהם כרגע. זה יישום הפודקאסט הטוב ביותר והוא עובד על אנדרואיד, iPhone ואינטרנט. הירשמו לסנכרון מנויים במכשירים שונים.